Ota yhteyttä

Finnplayn osaajat viihtyvät Keilaniemen Swing Housessa

Teknologiayritys Finnplay Technologies muutti maaliskuussa 2023 uusiin toimitiloihinsa työeläkeyhtiö Elon omistamaan Swing House -toimistotaloon Espoon Keilaniemeen.

Merellisessä ympäristössä ja loistavien kulkuyhteyksien äärellä sijaitseva Swing House olikin kansainväliselle yritykselle luonteva valinta. Modernit ja viihtyisät toimitilat tekivät sijainnin ohella henkilöstöön välittömän vaikutuksen, ja muuttopäätös sinetöityi, kun erinomaista ensivaikutelmaa tuki miellyttävä yhteydenpito vuokrauksesta vastaavan yhteyshenkilön kanssa.

Seuraavaksi Finnplayn toimitusjohtaja Jaakko Soininen kertoo toimitilojen muuntamisesta teknologia-asiantuntijoiden tarpeisiin, sekä valottaa työyhteisön kokemuksia uusista tiloistaan.

Swing House vakuutti ensi hetkestä lähtien

Ennen Swing Housea Finnplayn toimitilat sijaitsivat Helsingin ydinkeskustassa. Yrityksen henkilöstöltä kantautui kuitenkin toiveita sijainnista, johon autoilevien työntekijöiden olisi helpompaa kulkea.

Uusi sijainti Keilaniemessä oli tähän ihanteellinen ratkaisu, sen tarjotessa hyvät kulkuyhteydet niin julkisen liikenteen kuin työmatka-autoilun näkökulmasta. Toimistotalo sijaitsee niin pikaraitiotien, metron kuin suurien valtaväylien kupeessa, mikä mahdollistaa sujuvat yhteydet pääkaupunkiseudulle, mm. nopean kulun Helsingin keskustaan ja Helsinki-Vantaan lentokentälle. Hyödylliseksi koettiin myös kiinteistön työmatkapyöräilijöille suunnatut palvelut, esimerkiksi pyöräparkki ja suihkulliset sosiaalitilat.

Kiinteistössä on kiinnitetty erityishuomiota myös hyvinvointia tukevaan työympäristöön. WELL-sertifioidusta toimistotalosta löytyy esimerkiksi suuri keskusportaikkoon kytkeytyvä viherseinä ja sitä varten suunniteltu äänimaisema, sekä luonnollista vuorokausirytmiä seuraava valaistus.

Kustomoidut toimitilat tukevat tiimien työarkea

Finnplayn toimitiloihin tehtiin ennen muuttoa remontti, jossa suuresta avotilasta rakennettiin kolme isompaa tiimitilaa eri tiimien käyttöön. Lisäksi 350 m2 toimitiloihin rakennettiin useita neuvotteluhuoneita – yhden hengen neuvottelutiloista lähtien – asiantuntijoiden etäpalavereihin globaalin tiimin ja asiakkaiden kanssa.

Toimitilasta löytyy myös oma keittiö, vaikkakin lounaalla henkilöstö useimmiten suuntaa joko Swing Housen omaan ravintolaan tai lähiseudun ravintoloihin.

”Kaikki sujui muuttovaiheessa oikein hyvin ja ongelmitta. Meille oli myös tärkeää, että toiveitamme kuunneltiin ja toteutettiin. Uudet tilat ovatkin meidän näköiset ja pidämme niistä todella paljon. Ennen muuttoa saamamme positiivinen vaikutelma on koko ajan säilynyt ennallaan”

Jaakko Soininen
Managing Director, Finnplay Technologies Oy

Swing Housen palvelut täydentävät kokonaisuutta – tasokas hotelli ilahduttaa kansainvälisiä vieraita

Myös Swing Housen tarjoamia palveluita hyödynnetään osana Finnplayn työarkea. Esimerkiksi kiinteistön viihtyisä kuntosali on henkilöstöllä aktiivisessa käytössä, mahdollistaen työn ja arkiliikunnan sulavan yhteensovittamisen.

Hyödylliseksi ovat osoittautuneet myös kiinteistön vuokrattavat neuvottelutilat. Soininen kertoo, että tietoturvasyistä vieraita ei tuoda yrityksen omiin tiloihin, joten tapaamiset ulkopuolisten vieraiden kanssa järjestetään aina Swing Housen vuokrattavissa neuvottelutiloissa. Tällöin myös neuvottelutarjoilut ovat järjestyneet kätevästi toimistotalon oman ravintolan kautta.

Oma erityispiirteensä Swing Housessa on kiinteistöstä löytyvä hotelli, joka on Soinisen mukaan toiminut erinomaisesti kansainvälisten kollegoiden majoittamiseen. Tasokkaasta ja viihtyisästä hotellista on suora kulkuyhteys sisäkautta Swing Housen avaraan ala-aulaan, joten Finnplayn vierailijat ovatkin kiitelleet näppärää siirtymistä hotellilta toimistolle ”varpaita kastelematta”.

Sujuvasti swingaavaa yhteistyötä

Soininen arvostaa korkealle myös sujuvan yhteistyön kiinteistön omistajan työeläkeyhtiö Elon kanssa. Yritykselle on tärkeää, että heidän toiveitaan on kuunneltu ja huomioitu niin ennen muuttoa kuin sen jälkeen.

Soininen kertoo kuulleensa henkilöstöltä kehuja myös Swing Housen henkilökunnan avuliaisuudesta; heidän avullaan vuokrasuhteen aikana esiin tulleet tarpeet on ratkaistu mutkattomasti.

”Swing House on ollut yrityksellemme vaivaton paikka toimia, sillä täällä kaikki asiat hoituvat. Olemme saaneet henkilöstöltämme toimitiloista hyvin positiivista palautetta, ja myös asiakkaamme ovat kehuneet Swing Housea. Olemme todella tyytyväisiä valintaamme.”

Jaakko Soininen
Managing Director, Finnplay Technologies Oy

Finnplay Technologies Oy on vuonna 2008 perustettu teknologiayritys, joka on osa englantilaista pörssiyhtiötä. Yritys palvelee ohjelmistoratkaisuillaan kansainvälistä asiakaskuntaa.

www.finnplay.com

 

Swing Housen aulan 7-kerroksinen viherseinä altapäin kuvattuna

Swing Houselle korkein Työympäristö­sertifikaatti – WELL Platinum-taso

Swing House on saanut WELL-sertifikaatin korkeimman laatuluokituksen eli Platinum-tason. WELL-sertifiointi on kansainvälinen rakentamisen laatuluokitus, joka mittaa ja seuraa rakennuksen tuottamaa hyvinvointia työntekijöille. Hyvin suunniteltu työympäristö auttaa jaksamaan.

Swing Housen toteuttamista ovat ohjanneet kunnianhimoiset tavoitteet, joiden mukaan toimistotalon tulee palvella käyttäjiään niin toiminnallisesti kuin viihtyisyydellään. Myönnetty Platinum-tason WELL-sertifikaatti edellyttää kaikkien sertifikaatin ehtojen huomioonottamista jo rakennuksen suunnitteluvaiheessa. 

– Elon tavoitteena työeläkevakuutusyhtiönä on tarjota työympäristöjä, joissa työntekijöiden tarpeet on otettu huomioon monipuolisesti. Siksi asetimme tavoitteeksi WELL Platinum-tason sertifikaatin, joka ohjasi Swing Housen suunnittelua alusta alkaen, kertoo Antti Pyötsiä Elolta. 

Hyvinvoinnin eri osa-alueet kattavasti seurannassa

Vuoden ajan käytössä olleessa Swing Housessa on paljon teknisiä ratkaisuja, jotka varmistavat muun muassa sisäolosuhteiden laatua ja rakennuksen energiatehokkuutta. WELL-standardin mukaisesti hyvinvointiin vaikuttavia osa-alueita arvioidaan ja seurataan sadalla mittarilla. Rakennuksen on täytettävä muun muassa luonnonvalon, ilmanlaadun, liikkumisen, materiaalien ja akustiikan mittaustavoitteet.

WELL-sertifiointi täydentää vakiintuneita ympäristöluokituksia LEED, BREEAM ja RTS, jotka antavat suuntaviivat ekologisten ja energiatehokkaiden rakennusten suunnitteluun. WELL-sertifiointi kiinnittää huomiota yksityiskohtia myöten käyttäjien hyvinvointia tukeviin ratkaisuihin – esimerkiksi Swing Housessa porraskäytävä viherseinineen ja äänimaailmoineen innostaa liikkumaan ja tilojen harmoninen värimaailma auttaa keskittymistä vaativissakin työtehtävissä.  

– WELL-sertifikaatin keskiössä on rakennuksen käyttäjien hyvinvointi, mikä yhdistettynä LEEDistä ja BREAMista tuttuihin energia- ja ympäristöaspekteihin antaa pohjan rakennuksen hyvien ominaisuuksien todentamiselle, Pyötsiä jatkaa.

Viihtyisyys on arvostuksen osoitus henkilöstölle

Hybriditiyön arjessa toimistoympäristön on vastattava käyttäjien tarpeisiin ja toiveisiin useasta lähtökohdasta. Helppo saavutettavuus, hybridityöhön sopivat tilat, hyvinvointia tukevat lounas- ja liikuntapalvelut sekä yhdessäolon mahdollistavat tilat. Näihin kaikkiin on panostettu Swing Housessa. 

Esimerkiksi lounasravintola tarjoilee monipuolista ja maukasta lähiruokaa.

–Swing Housen tasapainoisen mutta virkistävän tunnelman aistii heti kun tulee sisään, sillä tilojen viihtyisyyteen on todella panostettu. Muun muassa luontaista vuorokausirytmiä tukevalla valaistuksella, viherkasveilla ja aidoilla taideteoksilla, kertoo toimitilojen vuokrauksesta vastaava Merja Rikkonen Newseciltä. 

Juuri saatu WELL Platinum -sertifikaatti todentaa useasta eri näkökulmasta, että Swing House tukee käyttäjiensä hyvinvointia ja että rakennus on työympäristöominaisuuksiltaan korkealaatuinen.

– WELL-sertifikaatin uusi ajattelumalli sopii erinomaisesti Elon kunnianhimoisiin vastuullisuustavoitteisiin. Sertifikaatit ovat myös vuokralaisillemme tärkeitä, sillä ne todentavat, että työympäristö on hyvin toteutettu ja ylläpidetty, Antti Pyötsiä Elolta summaa. 

Miestentie_5_asiakastarina

WEGAN NÄKÖISET MODERNIT TILAT – ASIAKASTARINA

Wega Group Oy muutti ensimmäisten yritysten joukossa Swing Houseen heti toimitilojensa valmistuttua maaliskuussa 2022. Energian hankintapalvelujen, merenkulun ja ympäristöratkaisujen asiantuntijayritys tarvitsi sekä isommat että nykyaikaisemmat tilat kasvunsa tueksi. Ne löytyivät Swing Housesta, keskeltä kehittyvää Keilaniemeä.

Wegalle oli kertynyt kokemusta neljästä toimipaikasta ennen Swing Housea. Uuden toimiston valintakriteereinä olivat hyvä saavutettavuus, työhyvinvointia tukeva työympäristö sekä modernit, yrityksen näköiset tilat. Julkisen liikenteen kulkuvälineet ovat muutaman minuutin kävelyetäisyyden päässä ja tuleva Raide-Jokeri lisää vielä enemmän julkisen liikenteen mahdollisuuksia. Lentoasemalle pääsee alle puolessa tunnissa ja ilmaisia pysäköintipaikkoja asiakkaille löytyy heti Swing Housen pääsisäänkäynnin vierestä.

Etelään avautuvat isot ikkunat tuovat valoa toimistoon
Uudessa toimistossa riittää valoa, sillä ikkunoita on joka ilmansuuntaan sekä kiinteistössä on kiinnitetty huomiota laadukkaaseen ja toiminnalliseen valaistukseen, jossa on erityisesti hyödynnetty luonnonvaloa. Tilasuunnittelun Wega toteutti omatoimisesti. 469 neliön tiloista isoin osa on avokonttoria. Nimetyt työpisteet on ryhmitelty avotilaan tiimeittäin, ilman rajoittavia sermejä. Toimistotiloissa on kolme eri kokoista neuvottelutilaa ja kaksi valmiiksi rakennettua puhelinkoppia Teams-kokouksiin.

Yhteisöllisyyttä lisää keittiön yhteydessä oleva rento oleskelutila sohvaryhmineen. Kaivattu kahvikonekin on saatu omaan toimistoon. Yhteistila on muunneltavissa ja sitä voidaan käyttää koko henkilöstön yhteisiin kokouksiin ja tapahtumiin.

”Olemme viihtyneet hyvin uudessa toimistossamme, joka sopii tämänhetkisiin tarpeisiimme ja hybridityömalliimme. Lisätilaakin on mahdollista saada Swing Housesta tarvittaessa, mikä tukee kasvuamme pidemmällä aikavälillä”, kertoo toimistopäällikkö Anu Lukkarinen Wegalta.

Toimiva pohjaratkaisu muuntuu joustavasti
Toimitilojen hyvä pohjaratkaisu ja toimiston kaksi eri suuntiin avautuvaa sisäänkäyntiä helpottavat arkea. Toinen sisäänkäynneistä palvelee asiakastapaamisissa, sillä vierasaulan kautta on suora kulku neuvotteluhuoneeseen. Kaikkineen Wegan tiloissa on kolme eri kokoista kokoushuonetta.

Viihtyvyyttä lisäävät Swing Housen yhteiskäyttötilat. Esimerkiksi Wegan 10-vuotisjuhlat järjestettiin asiakastapahtumana Swing Housen tyylikkäissä aula- ja ravintolatiloissa. WELL-sertifioidussa toimistotalossa on kiinnitetty huomiota ilmanvaihtoon, lämpötiloihin ja energiaa säästävään liikeohjattuun valaistukseen. Keskusportaikko viherseinineen ja portaikkoon suunniteltu rauhoittava äänimaisena innostavat keräämään askelia.

”Toimistomme hyvästä sisäilmasta kertoo se, että uudet viherkasvimme alkoivat nopeasti kasvamaan ja ne ovat viihtyneet erinomaisen hyvin toimistollamme.”

Swing Housen palvelut työhyvinvoinnin tukena
Työhyvinvointia lisäävät Swing Housen palvelut. Wegalaiset käyttävät paljon uutta kuntosalia laitteineen. Kevyen liikenteen väylää pitkin pääsee suoraan toimistotalon pyöräparkkiin, josta on yhteys puku- ja suihkutiloihin. Viihtyisä lounasravintola Well7 tarjoaa mahdollisuuden kokoontua yhteiselle lounaalle päivittäin. Terveellinen lounastarjoilu ja runsas salaattipöytä tuovat lisävirtaa.

”Swing Housessa on loistava lounasravintola, ja torstain jäätelöbuffa on jokaisen mieleen. Sisäisesti meillä vitsaillaan, että meillä on kollektiivinen nälkä kello 11, ja silloin kokoonnumme yhdessä syömään.”

Infopäivässä kuntosaliohjausta ja äänimaljahoitoa
Wegalaiset odottavat lisääntyvää yhteistoimintaa Swing Housen täyttyessä uusista vuokralaisista. Toimistotalojen sisäpihalle rakentuva grillialue lisää odotuksia tulevan kesäkauden osalta. Vuokralaisyrityksille järjestetyssä infopäivässä Swing Housen toimijat palveluineen esittäytyivät. Wellness-henkeen päivän aikana tarjolla olivat ilmainen inbody-mittaus, kuntosaliohjausta ja äänimaljahoitoa.

”Viihdymme hyvin Swing Housessa, ja odotamme kovasti uusiakin naapuriyrityksiä. Olemme saaneet asiakkailtamme hyvää palautetta, että nyt on meidän näköiset tilat.”

www.wega.fi

 

VIISI VINKKIÄ HYVINVOIVAAN TYÖYMPÄRISTÖÖN

“On erilaisia ihmisiä ja elämäntilanteita. Kaikille ei välttämättä sovi sama ratkaisu”, muistuttaa työympäristöasiantuntija Tiia Rauhamäki. On myös lukuisia erilaisia työtehtäviä ja rooleja, joille tarvitaan omat tilaratkaisunsa.

“Jos 20 henkilöä harhailee toimistolla läppärinsä kanssa löytämättä paikkaa virtuaalipalaverille, tila ei toimi ja ihmiset jäävät mieluummin kotiin.”

Newsecillä työskentelevä Rauhamäki tukee yrityksiä erityisesti tilanteissa, joissa tilamuutosten suunta on epäselvä ja johdolla on vaikeuksia päättää, mitä pitäisi tehdä ja missä järjestyksessä. Yritysjohtajat pohtivat parhaillaan kiivaasti sitä, miten tilat järjestetään nyt, kun etätyösuosituksista ja koronarajoituksista ollaan luopumassa. Uusi normaali on todennäköisesti etä- ja läsnätyön yhdistelmä ja monipaikkainen työnteko, jonka suunnittelussa korostuu hyvinvointi.

Hyvinvointia edistävään ja työntekijöiden arvostamaan toimintaympäristön suunnitteluun Rauhamäellä on viisi vinkkiä, joiden avulla kannattaa aloittaa:

1. Toimivat, viihtyisät ja tarkoituksenmukaiset tilat

Toimistolla täytyy olla riittävästi erilaisia tiloja, oikeassa suhteessa: Avotiloja jaetuin työpistein sekä rauhallisia vetäytymishuoneita luottamuksellisille keskusteluille. On myös rooleja, joissa oma rauhallinen työtila on perusteltua. Yhteisöllisyys ja kohtaamistilojen tarpeellisuus korostuu tulevaisuudessa ja niiden huolelliseen suunnitteluun ja viihtyvyyden edistämiseen kannattaa käyttää resursseja.

2. Henkilökunnan osallistaminen muutokseen

Yritysjohdolla on oltava visio ja strategia siitä, mitä ollaan tekemässä ja miksi. Seuraavaksi tilojen toimivuutta kannattaa miettiä yhdessä henkilökunnan kanssa esimerkiksi osallistavien työpajojen avulla. Paras lopputulos ja sitoutuminen tulevaan toimintamalliin saadaan, kun ihmiset ovat päässeet itse luomaan tulevaisuuden työympäristöään. 

3. Avoin kommunikaatio

Jos yritykseen luodaan kaikkia työntekijöitä koskeva hybridimalli, vaikkapa kaksi etäpäivää viikossa, on ensiarvoisen tärkeää avata, miksi näin tehdään ja mitä tällä tavoitellaan. Avoin ja keskusteleva ilmapiiri auttaa ymmärtämään ja sitoutumaan yhteisiin tavoitteisiin.

4. Valinnan vapaus

Ihanteellisin tilanne on, että ihmiset tulevat omasta vapaasta tahdostaan jatkossakin toimistolle tapaamaan kollegoita. Tämä tilanne edellyttää hyvinvoivaa työkulttuuria. Modernit tietotyöntekijät ovat luovia, innovatiivisia ja usein vapautta rakastavia. He ovat jo tottuneet valinnanvapauteen ja se on heille myös tärkeä kriteeri työpaikan valinnassa.

5. Luottamuksen ilmapiiri

Parhaisiin tuloksiin päästään, kun yrityksellä on eheä, hyvinvointiin ja luottamukseen perustuva työkulttuuri. Yritykset, jotka ovat jo pitkään antaneet työntekijöilleen vapaasti mahdollisuuden monipaikkaiseen työntekoon, ovat yleensä tyytyväisiä tuloksiin ja tuottavuuteen.

Tällöin työtä ja sen toteutumista määrittävät mittarit ovat kohdillaan eikä luottamuspulaa synny.

Espoon Keilaniemeen valmistumassa olevan Swing Housen suunnittelussa työntekijöiden hyvinvointi on nostettu keskiöön. Kohteen modernit työympäristöratkaisut sopivat erinomaisesti hybridityöskentelyn malleihin.

Tutustu Swing Houseen valmistuviin toimitiloihin täältä tai ota yhteyttä, niin suunnitellaan yhdessä yrityksenne tarpeita vastaavat tilat!

Merja Rikkonen
Elo toimitilavuokraus
merja.rikkonen@newsec.fi
050 344 3050

 

close up of a plant

SWING HOUSEN SATOJEN SOUNDIEN ÄÄNIMAISEMA

“Vain vähän on muuttunut siitä, kun vielä vaelsimme savanneilla,” sanoo Aki Päivärinne, joka on suunnitellut ainutlaatuisen äänimaailman toimistotalo Swing Houseen Espoon Keilaniemessä.

“Luonnon hiljaisuus rauhoittaa meitä edelleen.”

Swing Housen kutsuvan aulatilan sydän on 7-kerroksen korkuinen avoportaikko, jota reunustaa vihreä seinä täynnä kasveja ja yrttejä.

“Tämä ympäristö tarjosi mahtavan tilaisuuden ikiaikaista luontoa jäljittelevän äänimaailman luomiseen.”

“Aloitin työn tekemällä aulasta virtuaalisen version”, Aki kertoo. “Sitten täytin tilan sadoilla pienen pienillä äänillä, joista jokaisella on oma uniikki paikkansa ja polkunsa.”

“Portaikkoon saapuessasi kuulet yksittäiset äänet tarkasti juuri siinä missä se ne ovat – aivan kuin luonnossakin. Tämä ohjaa sinut nostamaan katseesi ja kokemaan eri äänet sitä mukaa kun nouset portaita.”

Swing Housessa kaiken suunnittelun lähtökohtana on ollut hyvinvoinnin maksimointi ja kognitiivisten prosessien tukeminen. Keskeinen portaikko kutsuu kulkijaa luokseen äänin ja värein ja houkuttelee unohtamaan hissit, jotka on tarkoituksella sijoitettu hieman syrjemmälle.

Ihmisen luontaista vuorokausirytmiä puolestaan tukee valaistus, jossa valon määrä ja väri muuttuvat päivän mittaan. Aamun kirkkaasta, sinertävästä valosta siirrytään kohti illan kellertäviä, himmeämpiä sävyjä, jolloin mieli pysyy virkeänä ja vireys säilyy läpi työpäivän.

Swing House valmistuu Espoon Keilaniemeen vuoden 2021 loppuun mennessä.

Kiinnostaako sinuakin työskennellä ympäristössä, joka tarjoaa elämyksellisen tilakokemuksen?

Tutustu Swing Houseen valmistuviin toimitiloihin täältä.

Ota yhteyttä, niin suunnitellaan yhdessä yrityksenne tarpeita vastaavat tilat!

Merja Rikkonen
Elo toimitilavuokraus
merja.rikkonen@newsec.fi
050 344 3050

WELL is a sign of a high-quality workplace

WELL on laadukkaan työympäristön merkki

Toimitiloissa ihmisten hyvinvointi on nyt keskiössä. Suomen ensimmäisten WELL-sertifioitujen kiinteistöjen joukossa valmistuva Swing House panostaa mittavasti työntekijöiden terveyteen ja viihtyvyyteen.

Uuden Swing House -toimistotalon suunnittelussa käytetty WELL-standardi on kansainvälinen rakentamisen laatuluokitus, joka keskittyy ensisijaisesti rakennuksen tuottaman hyvinvoinnin arviointiin. Luokitus perustuu hyvinvointiin vaikuttavan osa-alueiden mittaamiseen; esimerkiksi luonnonvaloa, ilmanlaatua, liikkumista, materiaaleja ja akustiikkaa arvioidaan yli sadalla mittarilla. Sertifikaatin myöntää The International WELL Building Institute (IWBI™).

Rakennuttaja, työeläkeyhtiö Elo, hakee kohteelle WELL v2 Gold -luokitusta.

”Siinä missä vakiintuneet ympäristöluokitukset LEED, BREEAM ja RTS tarjoavat erinomaiset suuntaviivat ekologisten ja energiatehokkaiden rakennusten suunnitteluun, WELL nostaa keskiöön inhimillisen hyvinvoinnin. Kun sidosryhmät tuodaan yhteen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa hanketta, on helpompi suunnitella, kuinka rakennus parhaiten hyödyttää käyttäjiä”, toteaa Elon projektijohtaja Antti Pyötsiä.

Kymmenen kategoriaa hyvinvoinnin tueksi

WELL v2 sisältää kymmenen arviointikategoriaa: ilma, vesi, ravinto, valo, liikkuminen, lämpöviihtyvyys, ääni, materiaalit, mieli ja yhteisöllisyys. Käyttäjälle kategoriat näkyvät ratkaisuina, jotka tukevat terveyttä, työtehoa ja viihtyvyyttä.

Elimistön luontaista vuorokausirytmiä mukaileva valaistus, edistyksellinen sisäilman puhdistus, luonnollisuutta korostava suunnittelu, vähäpäästöiset materiaalit ja miellyttävän ääniympäristön takaavat pinnat ovat muutamia esimerkkejä Swing Housen eduista. Luokituksen eteen on tehtävä töitä myös rakennusvaiheen jälkeen: WELL vaatii esimerkiksi sisäympäristön jatkuvaa seurantaa ja raportointia kiinteistön koko elinkaaren ajan.

Kiinnostaako sinuakin työskennellä ympäristössä, jossa ihmisten viihtyvyyteen on kiinnitetty erityistä huomiota?

Tutustu Swing Houseen valmistuviin toimitiloihin täältä.

Ota yhteyttä, niin suunnitellaan yhdessä yrityksenne tarpeita vastaavat tilat!

Merja Rikkonen
Elo toimitilavuokraus
merja.rikkonen@newsec.fi
050 344 3050

Hyvä sisäilma tukee työtehoa

Hengitämme päivittäin yli 10 000 litraa ilmaa – ei ole yhdentekevää, millaisissa tiloissa työskentelemme. Swing Housessa hyvä sisäympäristö varmistetaan terveellisillä suunnitteluratkaisuilla ja jatkuvalla seurannalla.

Swing House kuuluu kahden toimistorakennuksen ja hotellin muodostamaan kampuskokonaisuuteen, jossa käyttäjien terveyteen, hyvinvointiin ja viihtyvyyteen on kiinnitetty erityistä huomiota. Toimistotalolle haetaan WELL v2 Gold -luokitusta, mikä näkyy muun muassa panostuksena korkeaan sisäilman laatuun.

Swing Housen ilmanlaatuun vaikutetaan terveyttä ja hyvinvointia edistävillä suunnitteluratkaisuilla sekä jatkuvalla seurannalla. Esimerkiksi keskusportaikkoon kytkeytyvä, seitsemänteen kerrokseen kurottava viherseinä on paitsi esteettinen elämys, myös hyödyllinen: seinän lukuisat viherkasvit puhdistavat sisäilmaa tehokkaasti.

Sisäilman laatua seurataan tarkasti antureilla, jotka mittaavat mm. hiilidioksidipitoisuutta, pienhiukkaspäästöjä, lämpötilaa ja ilmankosteutta. Tietoa kerätään myös kiinteistön käyttäjiltä, joilta tulevaan palautteeseen reagoidaan nopeasti.

”Reaaliaikainen, jatkuva seuranta mahdollistaa ennakoivan sisäilman hallinnan. Vastuullisena kiinteistönomistajana haluamme tarjota yritykselle terveellisiä, turvallisia ja viihtyisiä tiloja, jotka tukevat käyttäjien viihtyvyyttä ja työtehoa”, toteaa Elon projektijohtaja Antti Pyötsiä.

Kiinnostaako sinuakin työskennellä tilassa, jonka sisäilman laatua mitataan pitkäjänteisesti?

Tutustu Swing Houseen valmistuviin toimitiloihin täältä.

Ota yhteyttä, niin suunnitellaan yhdessä yrityksenne tarpeita vastaavat tilat!

Merja Rikkonen
Elo toimitilavuokraus
merja.rikkonen@newsec.fi
050 344 3050

Maalämpö pienentää toimistotalon hiilijalanjälkeä

Työeläkeyhtiö Elo painottaa vastuullista kiinteistöliiketoimintaa, johon kuuluu mm. energiatehokkuuden parantaminen, uusiutuvien energianlähteiden käytön lisääminen, materiaalien kierrätys sekä ympäristövaikutukset huomioiva kiinteistö- ja kaupunkikehittäminen. Keilaniemeen rakentuvan Swing Housen hiilijalanjälkeä pienentävät esimerkiksi osittainen maalämpö, kotimaisella tuulivoimalla tuotettu sähkö sekä viherseinän kastelu hulevesijärjestelmää hyödyntäen.

Osittainen maalämpö säästää lämpöenergiaa 279 megawattituntia vuodessa, mikä pienentää kiinteistön hiilijalanjälkeä vuosittain noin 43,2 tCO2e. Hiilijalanjäljen laskennallisena mittayksikkönä käytetty hiilidioksidiekvivalenttitonni kertoo ihmisen tuottamien kasvihuonekaasujen ilmastoa lämmittävän vaikutuksen.

”Mainittu päästövähennys vastaa esimerkiksi 16 henkilön vuosittaista autoilua, kymmenen nelinhenkisen perheen lomalentoja Kanarialle tai neljän henkilön koko vuoden hiilijalanjälkeä”, havainnollistaa hankkeen talotekniikkasuunnittelusta vastaavan Granlundin suunnittelujohtaja Vikke Niskanen

Tutustu Swing Houseen valmistuviin toimitiloihin täältä.

Voimmeko auttaa tila-asioissa? Suunnitellaan yhdessä yrityksenne tarpeita vastaavat tilat!

Merja Rikkonen
Elo toimitilavuokraus
merja.rikkonen@newsec.fi
050 344 3050

Pyöräily on pop – näin toimitilat tukevat kestävää liikkumista

Keilaniemeen nouseva Swing House rakentuu sekä ympäristön että kiinteistön käyttäjien hyvinvointia kuunnellen. Työmatkapyöräilijöille on kiinteistössä oma sisäänkäynti.

Espoon kaupungin vuosittaisen seurannan mukaan pyöräilijöiden määrät kasvoivat merkittävästi vuonna 2020: koronan alkuvaiheessa kasvua oli 20–40 % ja toukokuun lopulla peräti 80 %. Loppuvuodesta – syyskuusta marraskuun alkuun – pyöräilijöitä oli ajankohdasta riippuen 40–80 prosenttia normaalitasoa enemmän. Etenkin työmatkapyöräilyn suosion uskotaan kasvavan edelleen, sillä vuoden alusta työsuhdepolkupyörästä tuli verovapaa luontoisetu 1 200 euroon saakka. Kannustin liittyy hallituksen tavoitteeseen vähentää liikenteen päästöjä ja lisätä pyöräilyä 30 % vuoteen 2030 mennessä.

Swing Housessa pyöräilijöitä palvelee oma, erillinen sisäänkäynti: ramppi vie pyörätieltä suoraan kiinteistön pyöräparkkiin, josta pääsee helposti suihkun kautta toimistolle.

”Turvallinen kulku kiinteistöön, sähköpyörien latauspisteillä varustettu parkki ja laadukkaat sosiaalitilat kiinteistön kellarikerroksessa palvelevat monipuolisesti työmatkapyöräilijöitä. Kestävää liikkumista tukevat myös sijainti Raide-Jokerin ja metron varrella, yhteiskäyttöautot ja sähköautojen latauspisteet”, kertoo kohdetta rakennuttavan Elon projektijohtaja Antti Pyötsiä.

Tutustu Swing Houseen valmistuviin toimitiloihin täältä.

Voimmeko auttaa tila-asioissa? Suunnitellaan yhdessä yrityksenne tarpeita vastaavat tilat!

Merja Rikkonen
Elo toimitilavuokraus
merja.rikkonen@newsec.fi
050 344 3050

Lähiruokaa ja vastuullisia raaka-aineita

Swing Housessa voi maistella todellista lähiruokaa – tuoreyrtit tulevat suoraan talon omasta viherseinästä.

Maukas ja monipuolinen ruoka antaa energiaa työpäivään. Swing Housessa kävijöitä palvelee vihreä ja vastuullinen lounasravintola, joka tekee ruokansa käsityönä ja suurella sydämellä.

Käytetyt raaka-aineet ovat vastuullista alkuperää, ja tarjolla on päivittäin kotimaista lähiruokaa ja runsaasti vihreitä. Esimerkiksi aamiaisella laadukkaat juustot, raikkaat kasvikset, tuorepuurot, luomujogurtit, tuoreet hedelmät ja vastapuristetut, vitamiinipitoiset juomat kuuluvat perusvalikoimaan, kuten myös sertifioitu kala ja luomumunat.

”Eettiset raaka-aineet, ruokahävikin minimoiminen ja yrttien kasvattaminen Swing Housen viherseinän kasvatusaltaissa ovat konkreettisia esimerkkejä kiinteistön kokonaisvaltaisesta vastuullisuusstrategiasta. Uskomme, että pienet, arjessa näkyvät asiat ovat kiinteistössä toimiville yrityksille yhtä merkityksellisiä kuin taustalla vaikuttavat suuremmat linjaukset esimerkiksi uusiutuvan energian käytöstä”, toteaa kohteen vuokrauksesta vastaava Merja Rikkonen Newseciltä.

Tutustu Swing Houseen valmistuviin toimitiloihin täältä.

Voimmeko auttaa tila-asioissa? Suunnitellaan yhdessä yrityksenne tarpeita vastaavat tilat!

Merja Rikkonen
Elo toimitilavuokraus
merja.rikkonen@newsec.fi
050 344 3050