Ota yhteyttä
close up of a plant

SWING HOUSEN SATOJEN SOUNDIEN ÄÄNIMAISEMA

“Vain vähän on muuttunut siitä, kun vielä vaelsimme savanneilla,” sanoo Aki Päivärinne, joka on suunnitellut ainutlaatuisen äänimaailman toimistotalo Swing Houseen Espoon Keilaniemessä.

“Luonnon hiljaisuus rauhoittaa meitä edelleen.”

Swing Housen kutsuvan aulatilan sydän on 7-kerroksen korkuinen avoportaikko, jota reunustaa vihreä seinä täynnä kasveja ja yrttejä.

“Tämä ympäristö tarjosi mahtavan tilaisuuden ikiaikaista luontoa jäljittelevän äänimaailman luomiseen.”

“Aloitin työn tekemällä aulasta virtuaalisen version”, Aki kertoo. “Sitten täytin tilan sadoilla pienen pienillä äänillä, joista jokaisella on oma uniikki paikkansa ja polkunsa.”

“Portaikkoon saapuessasi kuulet yksittäiset äänet tarkasti juuri siinä missä se ne ovat – aivan kuin luonnossakin. Tämä ohjaa sinut nostamaan katseesi ja kokemaan eri äänet sitä mukaa kun nouset portaita.”

Swing Housessa kaiken suunnittelun lähtökohtana on ollut hyvinvoinnin maksimointi ja kognitiivisten prosessien tukeminen. Keskeinen portaikko kutsuu kulkijaa luokseen äänin ja värein ja houkuttelee unohtamaan hissit, jotka on tarkoituksella sijoitettu hieman syrjemmälle.

Ihmisen luontaista vuorokausirytmiä puolestaan tukee valaistus, jossa valon määrä ja väri muuttuvat päivän mittaan. Aamun kirkkaasta, sinertävästä valosta siirrytään kohti illan kellertäviä, himmeämpiä sävyjä, jolloin mieli pysyy virkeänä ja vireys säilyy läpi työpäivän.

Swing House valmistuu Espoon Keilaniemeen vuoden 2021 loppuun mennessä.

Kiinnostaako sinuakin työskennellä ympäristössä, joka tarjoaa elämyksellisen tilakokemuksen?

Tutustu Swing Houseen valmistuviin toimitiloihin täältä.

Ota yhteyttä, niin suunnitellaan yhdessä yrityksenne tarpeita vastaavat tilat!

Merja Rikkonen
Elo toimitilavuokraus
merja.rikkonen@newsec.fi
050 344 3050